tiistai 27. maaliskuuta 2012

Sonja O. kävi täällä

Kauranen, Anja: Sonja O. kävi täällä
275 s., WSOY 2008, 1. painos 1981

Koulutehtävää varten valitsin luettavaksi Kaurasen Sonja O. kävi täällä, joka on hänen esikoisteoksensa. Tämä on myös osa Kuusi kovaa kotimaista -haastetta, johon olin tämän myös ajatellut lukevani. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla siis. Olen lukenut aikaisemmin Kaurasen (Snellman) myöhempää tuotantoa, ja olen pitänyt niitä mielenkiintoisina ja ihan hyvinäkin teoksina. Jotenkin ne eivät kuitenkaan ikinä "sytyttäneet" tai "uponneet", eikä niin käynyt nytkään.

Teos kertoo 26-vuotiaasta Sonjasta, toisen polven evakosta. Hänen sukujuurensa ovat Karjalassa, jonne sukulaiset vieläkin haikailevat. Kellään ei tunnu riittävän rakkautta pikku-Sonjalle tämän ollessa lapsi. Hän on yksinäinen lapsi, joka alkaa etsimään itseään nuoruusvuosinaan. Nuori nainen etsii itseään erilaisten miesten kanssa aina professorista rokkariin, hän elää jopa avoliitossa, tekee abortin ja joutuu mielisairaalaankin. Teos on täynnä kuvausta hänen seksuaalisista kokemuksistaan erilaisten miesten, ja naisenkin, kanssa.

Teos etenee siten, että loppua kohden Sonjan elämä alkaa seestyä, hän ikään kuin alkaa kasvaa naiseksi. Lopussa tämä kasvu oli oikein hyvä asia, mutta jotenkin koko kirjan kestävä itsensä etsiminen alkoi tympäistä. Romaani kyllä mielenkiintoisesti raottaa myös suvun taustoja, jotka osaltaan vaikuttavat Sonjaankin, sekä tuo esiin feministisiä ajatuksia. Tällaiset asiat auttavat jaksamaan teoksen lukemista. Muuten pidin teosta melkoisen sekavana ja raskaana luettavana.

Teoksen seuraamista vaikeuttaa suunnattomasti se, että yhdessä kappaleessa puhutaan jostakin asiasta, sitten luisutaan toiseen asiaan ja seuraava kappale jatkaa taas alkuperäisestä asiasta. Teoksessa on siis tavallaan takaumia. Lisäksi teosta on hankala seurata, kun koko ajan esiintyy uusia mieshahmoja ja sitten saa miettiä, että oliko hänestä puhuttu jo ennemmin vai ei. Seuraamista vaikeuttaa myös lauserakenne: jotkut lauseet ovat todella äärettömän pitkiä ja polveilevia. Kielellisesti/sanastollisesti Kaurasen teoksessa ei ole moitittavaa, teos on kirjoitettu terävästi ja osuvasti. Kuitenkin tällainen myönteinen asia hukkuu muun alle eikä pääse oikeuksiinsa.

♠♠

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.