sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Vienan punainen kuu

Hietamies, Laila: Vienan punainen kuu
399 s., Otava 1992

Laila Hietamies (tai Hirvisaari) on kuulunut suosikkikirjailijoihini siitä lähtien, kun luin hänen esikoisteoksensa Lehmusten kaupunki. Siitä alkaa nyt olla puolitoista vuotta ja siinä ajassa olen lukenut lähes koko hänen tuotantonsa, vain kaksi sarjaa ja pari yksittäisteosta on enää lukematta. Vaikka olen lukenut paljon hänen kirjojaan, joka sarjassa on oma jujunsa ja uusi aiheensa. Niin tässäkin teoksessa on erilainen aihe kuin muissa lukemissani teoksissa.

Vienan punainen kuu kertoo Vienan asemasta ja sen asukkaisen kohtaloista suuren murroksen melkeessä: Suomi itsenäistyy, mutta ajautuu sisällissotaan. Sekä Venäjän bolsevikit että Suomen valkoiset haluavat vapauttaa Vienan ja liittää sen osaksi omaa maataan. Mutta kukaan ei kysy vienalaisilta mitä he haluavat. Teoksen päähenkilö on Aniviisu, ristimänimeltään Anna-Liisa, nuoreksi naiseksi varttuva orpotyttö. Suurten historiallisten mullistusten lisäksi tarina kuvaa Anna-Liisan henkilökohtaisia ratkaisuja, joita tyttö tekee sydämellään.

Vienan punaista kuuta aloitellessani olin vähän ihmeissäni, sillä siinä ei ollut sellaista samantyyppistä mukaansatempaavaa aloitusta kuin Hietamiehen muissa teoksissa. Vaikka teos kiinnosti, se oli jotenkin rauhallisempi ja hitaammin etenevä kuin muut teokset. Jotenkin odotin koko ajan, että koska tässä nyt päästään itse asiaan. Vaikka aika juoksi nopeasti Aniviisun lapsuudesta aikuisuuden kynnykselle, olisi tarinaa voinut mielestäni tiivistää. Teos olisi ehkä ollut parempi, jos olisi keskitytty nimenomaan Vienan alueen suureen murrokseen ja kehitelty tarinaa sen ympärille. Kuitenkin tarinan edetessä loppua kohti ymmärsin miksi tällainen ratkaisu on tehty, sillä pitemmän ajanjakson mukaanmahduttaminen auttaa ymmärtämään päähenkilöiden valintoja.

Vienan punainen kuu kuvaa hyvin sellaisia ihmisiä, joita ei aja vallan- tai kostonhalu vaan puhdas lähimmäisenrakkaus. He eivät tahdo valita puolta, mutta voiko kukaan pysyä täysin puolueettomana Vienassa vallitsevassa tilanteessa, kun kumpikaan puoli ei hyväksy puolueettomuutta. Hietamies osoittaa, että liiallinen kiihkomielisyys ja omistautuminen asialleen tekee ihmisistä susia toisilleen. Eikä silloin erotella kuka on syytön ja kuka syyllinen. Kuvaus on aitoa ja koskettavaa, jännittävääkin: kuinka tässä vielä käy?

Mielestäni Vienan punainen kuu ei ole kokonaisuutena täysin samanveroinen kuin Hietamiehen muut teokset, joihin en voi olla sitä peilaamatta. Teoksen loppu on huikea, samoin tekijän jälkisanat ovat tärkeät: ne antavat tarinalle aivan uuden ulottuvuuden. Siinä tekijä kertoo, mistä tämä teos sai alkunsa. Luonnonkuvaus on tässä teoksessa aivan omaa luokkaansa, siihen Hietamies ei ole yltänyt (tai panostanut) muissa teoksissaan läheskään samoissa määrin. Lukija pystyy näkemään silmiensä edessä Vienan kauneuden.

♠♠♠½

6 kommenttia:

  1. Luin yläasteella koko Lehmusten kaupunki -sarjan ja pidin siitä, varsinkin muutamasta uudemmasta. Ehkä Hietamies on kehittynyt kirjoittajana ja siksi pidin enemmän uudemmista. En ole muita Hietamiehen kirjoja lukenut, mutta kirjojen takakansia katsoessani olen huomannut että hän tuntuu suurimmaksi osaksi keskittyvät maailmansotien tapahtumiin Karjalan seudulla. Tietenkin se on ymmärettävää kun katsoo hänen omaa taustaansa, mutta olisi mukava lukea myös jotain muitakin aiheita.
    Osaatko suositella mikä olisi ehkä paras sarja/kirja Hietaniemeltä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän Hirvisaari toki pyörittää tapahtumiaan aika pitkälti juuri Karjalan alueella, mutta toisaalta hän on omimmillaan juuri tämäntyyppisessä kirjallisuudessa.

      Mielestäni Hietamiehen paras sarja on juurikin tuo lukemasi Lehmusten kaupunki -sarja, itsekin pidin etenkin viimeisistä osista. Koko sarjan päästelinkin sitten läpi lähes yhtä soittoa. Mutta jos nyt jonkin muun sarjan nimeäisin, niin sanoisin että Kannas -sarja on toiseksi paras. Ehkä se ei ole niin mukaansatempaava kuin Lehmusten kaupunki, mutta siinä on mielenkiintoisia ihmiskohtaloita ja syvyyttäkin. Sitä lukiessani peilasin sitä ehkä liikaa Hylätyt talot, autiot pihat -elokuvaan, joka on tehty juuri nimenomaisen sarjan pohjalta (ja melko suurin muutoksinkin), joten se aluksi häiritsi kovasti. Mutta jos ei ole elokuvaa nähnyt ainakaan hiljattain, niin tunnelma on varmasti eri. :) Lisäksi pidin Minä, Katariina -teoksesta, joka ainakin selkeästi siirtyy eri aikaan kuin muut Hirvisaaren teokset. Niin ja Imatra -sarja (jonka teosten arvioita löytyy blogistani) oli myös hyvin mielenkiintoinen ja etenkin viimeinen teos hienoisesta irrallisuudestaan huolimatta raikas.

      Hih, taisin vähän innostua. :) Mutta ehkäpä näistä jokin nappaa! :D Hamina -sarja (kaksiosainen) ei ollut kovin maatamullistava, Viipuri -sarja taas oli erilainen keskittyessään hyvin pitkälti ihmissuhteisiin eikä niin paljon historian kiemuroihin. Omalla tavallaan mielenkiintoinen sekin.

      Poista
  2. Minulla on joku ihme asennevamma ja ennakkoluulotauti Hietamiestä kohtaan! Pitäisi joskus yllättää itsensä ja lukea häneltä jotain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä kokeilla! :) Kaikki ei voi tykätä kaikesta, mutta suosittelen lämpimästi antamaan Hietamiehelle mahdollisuuden, voitpa sitten ainakin sanoa kokeilleesi.

      Poista
  3. Elma Ilona, suosittelen yllättämään itsensä.

    Minä tästä kirjasta aikoinaan hyvin paljon pidin -se valaisee merkittävällä tavalla historian vaihetta, josta muuten varsin vähän puhutaan. Siinä mielessä Hietamies tekee merkittävää työtä.

    Minulle tämä oli hyvä kirja ja tässä oli jotain sellaista, jota Hietamies ei enää uusimmissa kirjoissaan ole päässyt. Uusimmat kirjat (kuten Minä, Katariina) on hieman liiankin kolossaalisia ja sekavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hietamies kyllä todella tekee merkittävää työtä, ja kirjoistakin selvästi näkee, että hän on tutustunut historiaan hyvin. Eräs ihminen minulle kerran sanoi, että hän luki pari Hietamiestä ja löysi niistä häntä häiritseviä virheitä. Tarkemmin en tiedä mitä virheet olivat. Itse en ole virheitä löytänyt, mutta toisaalta olenkin vain antanut tarinan viedä. :)

      Poista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.