perjantai 31. lokakuuta 2014

Nostalgiset nuortenkirjat: Laura menopäällä

Tuija Lehtinen: Laura menopäällä
236 s., Otava 1999

Kun aloin lukemaan Laura -sarjan kolmatta osaa, olin todella ulapalla. Ihmettelin, olenko todellakin lukenut tämän kirjan joskus, sillä kansi ei ollut yhtään tuttu eikä kirjan alku tuntunut sen tutummalta. Jossain vaiheessa koin joitakin muistivälähdyksiä, mutta olin kyllä silti aika varma, että yksi Laura todellakin olisi jäänyt lukematta, niin huonosti tämä oli muistiini jäänyt. Tarkistin asia kirjallisuusvihkostani ja kyllä minä tämän sitten olin kuin olinkin lukenut, mutta olen edelleen hämmentynyt siitä, miten olin niin autuaasti unohtanut tämän kirjan tapahtumat, kun kaksi edellistä Lauraa tuntuivat koko ajan tutuilta.

Laura menopäällä kertoo Lauran hiihtolomamatkasta isänsä luo Saksaan, radiotoimittajan työstä, tanssiharrastuksesta ja kaikenlaisesta kavereiden kanssa hengailusta. Lauralla on myös ihailija, jonka kanssa hän käy treffeilläkin. Ensimmäistä kertaa hän tuntee jonkinlaisen aavistuksen siitä, mistä Jenna aina puhuu ja haaveilee: ihastumisesta ja romantiikasta. Sisukkaasti Laura kuitenkin yrittää unohtaa moiset haihattelut, sillä hänellä on paljon tärkeämpääkin tekemistä, kuten koulu, työ ja tanssi.

Jotenkin Laura on tässä kirjassa hieman räväkämpi eikä enää niin pikkutyttömäinen kuin kahdessa aikaisemmassa kirjassa. Hän on selkeästi aikuistumassa ja kokee murrosikään kuuluvaa myllerrysvaihetta. Hieman minua kyllä ärsytti Laurassa nyt se, että hän menee omia latujaan eikä kauheasti välttämättä välitä kavereidensa tunteista. Nikonkin kanssa Laura melkein riitaantuu ja Jennan kanssa hengailu on vähentynyt. Jotenkin tuntuu, että Laura on nyt liian ankara itselleen ja unohtaa antaa itselleen luvan olla välillä myös ihan tavallinen teini eikä mikään tuleva superreportteri.

Teos on juonellisesti ihan mielenkiintoinen, mutta mielestäni siihen on ympätty aika paljon kaikenlaista. Niinkuin vaikka Lauran matka Saksaan jää hieman ulkokohtaiseksi, sillä vaikka sitä kuvataan, sieltä palataan sitten vaan Suomeen ja Saksa on taaksejäänyttä elämää. Matkan olisi mielestäni voinut jättää kuvaamatta kokonaan ja vain jossain sivulauseessa mainita, mutta toisaalta Lehtinen on halunut tuoda uutta ulottuvuutta ja kuvata tarkemmin Lauran biologista isää ja siten "Lauran toista puolta". Tapahtumarikkaalla juonella on myös se hyvä puoli, että mielenkiinto taatusti pysyy yllä! Nyt tämän uudelleen lukemisen jälkeen en kuitenkaan ihmettele yhtään, miksei tästä erityistä muistijälkeä ollut jäänyt: liikaa kaikkia pikkujuttuja ja ehkä hieman liian vakava meininki.

♠♠♠

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.