tiistai 7. helmikuuta 2017

Väärän jäljillä

Leena Lehtolainen: Väärän jäljillä
11 cd-levyä, 12 h 47 min.
Btj äänikirjat 2014 (alkup. Tammi 2008)
lukija: Krista Putkonen-Örn

Kuuntelin Leena Lehtolaisen Väärän jäljillä melko sukkelaan tahtiin pidettyäni muutaman kuukauden tauon Maria Kallio -dekkareista. Tauon syynä oli kyllästymisen tunne, jota koin Kallion hahmoa kohtaan. Nyt tuo tunne on kuitenkin tiessään ja tauko tuntuukin olleen hyvä idea.

Maria Kallio on siirtynyt pois poliisityöstä ja toimii projektiluontoisesti tutkijana toisessa työssä. Kallio kuitenkin saa siirron takaisin poliisin hommiin, mikä jännittää häntä aikaisempien traumaattisten kokemusten vuoksi. Hän kuitenkin tarttuu työhön ja alkaa selvittää toimittaja Jutta Särkikoskeen kohdistuneita uhkauksia sekä henkirikosta, jonka uhriksi tuntuu sattuman kaupalla valikoituneen väärä henkilö - uhriksi kun oli aiottu Jutta Särkikoski.

Marian kotijoukot eivät ole riemuissaan naisen paluusta poliisin tehtäviin, sillä luonnollisesti rikollisten jahtaaminen tuo tullessaan tiettyjä riskejä. Jotenkin Maria tuntuu kuitenkin pitävän tilanteen käsissään, vaikka välillä tuttu omapäisyys nouseekin esiin eikä hän malttaisi toimia asemansa mukaisesti ja olla syöksymättä suin päin tilanteisiin. Kuitenkin Mariassa on edelleen nähtävissä samaa tasoittumista, jonka huomasin jo Veren vimman ja Rivon satakielen kohdalla. Toisaalta luonteen tasoittuminen vähentää hahmoa kohtaan monesti tuntemaani ärsytystä, mutta toisaalta kaipaan kuitenkin hahmoon lisää potkua.

Väärän jäljillä oli ihan kiinnostava tapaus, joka ainakin minut yllätti lopputuloksellaan. Kuitenkin olen sitä mieltä, että nämä uudemmat osat eivät ole niin vetäviä kuin ensimmäiset Maria Kalliot, mutta en oikein tiedä mistä se johtuu. Jotenkin tuntuu, että tässäkään teoksessa tarina ei lähtenyt oikein kunnolla vetämään, vaikka sinänsä ihan valppaana ja kiinnostuneena kirjaa kuuntelinkin. Vaikka en olekaan erityisen häikäistynyt tästä teoksesta, niin minulla on jo kuuntelussa seuraava dekkari Minne tytöt kadonneet. Kirjoitan siitä sitten, kun olen kuunnellut kirjan loppuun asti.

♠♠♠
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.