Sillanpää, F.E.: Elämä ja aurinko
278 s., Otava 1962
1. p. 1916
F.E. Sillanpään Elämä ja auringon lukeminen kesti minulta kaaauan. En tiedä mikä oli, mutta jotenkin kirja ei innostanut lukemaan. Pidin taukoa ja jatkoin, jolloin huomasin pitäväni teoksesta. Siinä on Sillanpäälle ominaista kaunopuheisuutta ja elävää maisema- ja henkilökuvausta.
Pidän siitä, että Sillanpää pyrkii laaja-alaisesti valottamaan henkilöhahmojen mielenliikkeitä ja seurauksia. Hän ei keskity vain yhteen ihmiseen, vaan tuo esiin monen eri hahmon tuntemukset jonkin asian tiimoilta. Kesäiset maisemakuvaukset ovat oma lukunsa, ja on mielenkiintoista, että ukkonen esiintyy ainakin kahdessa eri teoksessa käänteentekevänä elementtinä.
Joskus tuntuu, että eikö jotakin asiaa nyt voisi selvemmin sanoa, mutta toisaalta kaunopuheisuus on osa Sillanpään teosten viehätystä. Elämä ja aurinko ei varmasti olisi näin hyvä teos, jos se olisi kirjoitettu eri tyylillä, sillä teoksessa ei tapahtu mitään kovin mullistavaa. Siinä lähinnä vaan käydään läpi nuorten keskinäisiä suhteita: niiden tilaa ja kehittymistä.
Kaunopuheisuus laittaa lukijan tutkimaan rivien välistä, että mitä kirjailija oikeasti yrittää sanoa. Kuitenkin sillä on miinuksensa: minua jäi vaivaamaan mikä Lyylin ja Eliaksen välit hajotti. Toisaalta minulla on siitä vahva aavistus ja tiedän mihin se liittyy, mutta mikä siinä oli sitten niin kamalaa ettei sitä voitu sanoa?
♠♠♠½
Luin Elämän ja auringon yhdeksän vuotta sitten (taisi olla jossain kurssivaatimuksissa), joten en muista siitä juuri mitään, mutta etäinen aavistus minulla on, että olisin tykännyt kielestä.
VastaaPoistaJoskus koululaisena näin kirjaan perustuvan elokuvan Poika eli kesäänsä, mutta siitä en muista senkään vertaa.
Tämä voisi olla hyvä kesäkirja lukea uudelleenkin.
Sillanpään teosten kielestä ei oikein voi olla pitämättä. :) Ehdottomasti suosittelen lukemaan tämän nimenomaan kesällä, koska sen miljöö sopii kesätunnelmiin kaikkista parhaiten.
Poista