tiistai 18. huhtikuuta 2017

Suomalainen runokirja

Suomalainen runokirja: 150 kauneinta klassikkoa
toimittanut Ona Aula
229 s., Gummerus 2016
kansi: Jenni Noponen
 
Olen jälleen viettänyt aikaani runouden parissa. Viime vuoden uutuuksiin kuulunut Suomalainen runokirja päätyi luettavakseni melko pitkälti kiinnostavan kantensa vuoksi, sillä jotenkin tämä äkkiseltään pelkistetyn näköinen mutta lähemmin tarkasteltuna yksityiskohtia täynnä oleva kansi herätti huomioni. Perinteiset suomalaiset klassikkorunot ovat pääsääntöisesti makuuni, joten siinä oli toinen hyvä syy valita tämä teos luettavakseni.
 
Tähän teokseen kootut klassikot ovat lähtöisin mm. Edith Södergranin, Kössi Kaatran, Eino Leinon, Katri Valan ja Saima Harmajan kynistä. Teoksessa oli monta minulle tuttua runoa, mutta vielä enemmän oli ihan uusia tuttavuuksiakin, sillä esimerkiksi Kaatran runoja en ollut lukenut aiemmin. Kokoelman runojen aiheina on niin luonto kuin ihmissuhteetkin, samoin tunnelma vaihtelee ilosta ja onnesta surumielisyyteen ja kaihoon.
 
Kokonaisuutena Suomalainen runokirja oli kiinnostava tuttavuus ja olisi tämä ihan kiva saada vaikka omaankin hyllyyn, jotta runoihin saisi palata uudelleen ja ihan perinpohjaisesti. Kuitenkaan oikeastaan mikään kokoelman runoista ei tuntunut erityisen sykähdyttäviltä, vaikka Leinon Nocturne kyllä kuuluu ikisuosikkeihini. Voisin ehkä luonnehtia tätä jonkinlaiseksi suomalaisen runouden perusteokseksi, josta löytyy tuttuja nimiä ja heidän tunnetuimpia runojaan, mutta ei välttämättä niitä heidän tuotantojensa helmiä.

2 kommenttia:

  1. Juhlavuoden kunniaksi ilmestyy nyt paljon tällaisia kokoelmia. Luin juuri Jenni Haukion toimittaman Katso pohjoista taivasta, ja hieno se on, niin varmasti Gummeruksenkin kokoelma. Tutut runoilijat ja runot toistuvat väkisinkin tällaisissa juhlapainoksissa. Ymmärtää sen, osa runoperimää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin töissä näin tuon Jenni Haukion toimittaman teoksen, joka kyllä näytti todella upealta! Siihen tulen varmaankin jossain vaiheessa tutustumaan. :) Minulle oli yllättävää, miten paljon uusia tuttavuuksia tässä kokoelmassa oli.

      Poista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.