lauantai 7. lokakuuta 2017

Rikinkeltainen taivas

Kjell Westö: Rikinkeltainen taivas
459 s., Otava 2017
alkup. Den svavelgula himlen, 2017
suom. Laura Beck
 
Vielä pitää kirjoittaa tästä syyskuun viimeisestä luetusta kirjasta ennen kuin on aika käsitellä syyskuuta kokonaisuutena. Kjell Westön Rikinkeltainen taivas oli kiehtova lukuelämys, jota kuitenkaan ei voinut ahmaista kerralla vaan tarina ja kerrontatapa vaati makustelua vähän kerrassaan. Uskaltaisin kirjan luettuani jopa veikata, että tämä saattaa hyvinkin olla ehdolla Finlandia-palkinnon saajaksi.
 
Rikinkeltainen taivas kertoo paitsi minäkertojasta myös hyvin vahvasti hänen elämäänsä kuuluneesta Rabellin varakkaasta porvarissuvusta. Minäkertoja on tavallisen työläisperheen poika, joka viettää kesäänsä perheen vuokratulla kesäpaikalla, jota Metsätorpaksi kutsutaan. Eräänä kesäpäivänä hän kohtaa kaupalla Alex Rabellin, joka kutsuu hänet vieraakseen perheen upeaan kartanoon. Tuosta vierailusta alkaa vuosikausien ystävyys, joka aaltoilee vuosien varrella, mutta kestää kuitenkin. Rabellien Ramsvik-kartanosta sekä kaupunkikodista tulee kertojalle tuttuja paikkoja ja läheisemmin hän liittyy Rabellien perheeseen Stella Rabellin kautta. Vuosien varrella mielikuva Rabellien yltäkylläisyydessä elävästä täydellisestä perheestä rakoilee ja samalla kertoja joutuu pohtimaan myös omaa itseään suhteessa muihin.
 
Rikinkeltaisen taivaan tarina kantaa vuosikymmenien läpi aina 1960-luvulta nykypäivään. Vuosiin mahtuu paljon käänteitä, suhdanteiden muutoksia ihmissuhteissa ja kasvun vuosia aikuistuessa ja omaa paikka etsiessä. Kerronta on paikoitellen melko hidastempoista ja pohdiskelevaa, mutta tasaisuudessaan kuitenkin viehättävää. Tunnelma on välillä lähes pysähtyneen nostalginen. Koko teos tuntuu kasvutarinalta.
 
Kjell Westön teoksia on mielestäni melko vaikea luonnehtia ja keriä auki, sillä niissä on jotain sellaista, jonka jokaisen pitäisi itse lukea ymmärtääkseen mitä toinen tarkoittaa. Vaikkei tässä teoksessa ollut mitään erityisen shokeeraavaa tai jännittävää, mielenkiinto pysyi yllä koko ajan. Hyvä lukukokemus kaiken kaikkiaan.
 
♠♠♠♠

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.