lauantai 4. maaliskuuta 2017

Helmikuun luetut + muita kuulumisia

Maaliskuu on jo edennyt pari päivää, mutta en ole aiemmin ennättänyt istumaan tietokoneen ääreen tekemään koontipostausta. Helmikuu oli hyvin toiminnallinen kuukausi minulle ja maaliskuu näyttäisi jatkuvan samanlaisena. Helmikuussa ehdin lukemaan tai kuuntelemaan hyvän määrän kirjoja, mutta aikaa vierähti myös elokuvia katsellen, leipoen ja kirppistuotteita kooten ja myyntiin vieden. Helmikuussa tuli myös juhlittua niin omia synttäreitä (neljännesvuosisata täynnä!) kuin kaverin kihlajaisiakin. Ja jottei juhlat loppuisi kesken, niin tänä viikonloppuna on juhlittu paapan synttäreitä. Nyt kuun vaihteessa olenkin ollut suuren elämänmuutoksen edessä, sillä työpaikkani vaihtuu.

Kirjoitin tammikuun koontipostaukseen, että työsopimukseni lähenee loppuaan eikä minulla vielä tuolloin ollut aavistustakaan mitä sen jälkeen tapahtuu. Kuten aavistelinkin, en saanut sitä työtä, johon olin hakenut ja päässyt haastatteluun. Erinäisten käänteiden jälkeen olisin voinut jäädä samaan työpaikkaan pariksi kuukaudeksi tekemään toista sijaisuutta (mistä tietysti olin kovin iloinen!), mutta sitten tulikin työtarjous samasta paikasta, josta olin hakenut töitä. Minulle tarjottiin vuoden sijaisuutta "kotikirjastossani" ja otin sen vastaan. Olen siis joutunut kokoamaan ajatuksiani moneen kertaan työjuttujen suhteen. Eilen oli viimeinen työpäiväni jo kovin rakkaaksi käyneessä kirjastossa, ja vaikka odotankin tulevaa työtäni innolla ja tiedän tehneeni oikean päätöksen, en voi väittää etteikö ikävä olisi tullut. Kun on lähes vuoden työskennellyt jossakin, asiakkaat ovat tulleet tutuiksi ja työyhteisössä viihtyy ihan älyttömän hyvin, tulee haikea olo väkisinkin. Oli niin ihana vuosi ja olen todella kiitollinen siitä, sillä se oli minulle myös ammatillisen kasvun kannalta superhyvää aikaa. Toivottavasti seuraavasta työvuodesta tulee yhtä onnistunut! Aloitan uudessa työssäni maanantaina ja yritän muistaa suunnata kohti oikeaa kirjastoa. :-)

Koska olen käynyt läpi melkoista ajatusmylläkkää, meni helmikuu pitkälti äänikirjapainotteisesti. 10 kirjaa kertyi listalle ja niistä moni on äänikirja tai sitten lastekirja. Kuukauden yllättäjä oli Antti Tuurin Talvisota, joka muutti käsitykseni Tuurista kirjailijana. Mielenkiintoisia tuttavuuksia olivat myös John Greenin kanssa kirjan kirjoittaneet Lauren  Myracle ja  Maureen Johnson, joiden tuotantoa olisi kyllä kiva lukea lisääkin.

Helmikuun kymppiin kuuluivat
Leena Lehtolainen: Väärän jäljillä 
Sinikka ja Tiina Nopola: Heinähattu, Vilttitossu ja vaari
Sinikka ja Tiina Nopola: Heinähattu, Vilttitossu ja iso Elsa
Antti Tuuri: Talvisota
Leena Lehtolainen: Minne tytöt kadonneet
John Green, Maureen Johnson ja Lauren Myracle: Let it snow
Jarno Mällinen: Kotirintama

Nyt maaliskuussa minulla on kiireistä huolimatta jo muutama kirja kesken, yksi odottaa pääsyä blogiin ja lainapinot vaappuvat ehkä korkeampina kuin koskaan. Ja minun kun piti vähentää lainoja! En kylläkään aio kaikkia lukea ja osan lainasin kirjallisuuspiiriä varten, mutta en enää kyllä taida ehtiä sinne maanantai-illaksi mitään lukemaan. Tulossa on kuitenkin tekstiä ainakin yhdestä runokirjasta, Mervi Heikkilän uutuusteoksesta Pohjolan porteilla ja Poldark-sarjan toisesta osasta Demelzan laulu. Pysykää siis mukana! :)

4 kommenttia:

  1. Onnea uuteen työhön! Ja myöhästyneet syntymäpäiväonnittelut! :)

    VastaaPoista
  2. Niin ne asiat vaan tuppaa järjestymään kun muistaa kuunnella itseään. :) paljon onnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ei pidä tehdä hätiköityjä päätöksiä vaan oikeasti kuulostella mikä tuntuisi parhaalta vaihtoehdolta. :) Kiitos!

      Poista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.